lauantai, 2. kesäkuu 2012

Ylppäripiparit

                              
                            Pitihän näitä tehdä kun valmistuin. Monen sivuilla olen näitä nähnyt ja nyt ne sain tehdä itselleni. 

                              
                         Kokeilin mitä tulee jos pipareista tekisi valkoisia, mutta valkosuklaa ei levittynyt yhtä nätisti kuin tumma suklaa, joten ajattelin pitäytyä yksinkartaisissa lakeissa. Juhlapäivänä olin tyytyväinen päätökseeni smiley

ONNEA KAIKILLE 2012 VALMISTUNEILLE!

lauantai, 2. kesäkuu 2012

Perinteinen mansikkakakku

                              
                            Tiedän! Kaikki varmaan ajattelevat, että kakku pitäisi koristella sillä, mitä se siältää... Tässä tapauksessa vaan oli pakko tehdä näin, sillä päässäni oli visio täläisestä koristelusta, mutta kakun väliin oli kuitenkin tarkoitus laittaa mansikoita. Ei ketään kuitenkaan haitannut, kun tein tämä toiseksi kakuksi lakkiaisiini. Kiwit eivät kuitenkaan ole ihan sesongiajallaan vielä tähän aikaan, mutta olivat ne ihan pehmeitä ja hyvänmakuisia silti.

lauantai, 2. kesäkuu 2012

Prinsessakakku

                               
                               Omiin ylioppilasjuhliini tein kaksi kakkua. Toinen oli tämä prinsessakakku. Hieman jännitti, että mitä tästä nyt tulee, haukkasinko liian suuren palan kun en ennen ole kuorruttanut marsipaanilla ja tuntui että aikakin oli kortilla. Hyvinhän tässä kuitenkin kävi.
 
Tosin nyt en vieläkään ole kuorruttanut marsipaanilla, koska tässä on käytetty sokerimassaa.  Vähän meinasi jäädä keskeltä (eli juuri kriittisimmästä kohdasta kiinni päytään, mutta sain taituroitua sen irti ilman että päällinen repesi täysin. 500 g sokerimassaa riitti täydellisesti halkaisijaltaan noin 26 cm kokoiseen kakkuun vaikka sitä suositellaan olevan aina n.750 g.  Parissa kohtaa näkyy kakun alareunassa repeämäjälkiä, mutta ne johtuvat siitä, että kakku vuoti kuorrutteen alta ja laitoin paperimyttyjä pohjalle, jotka sitten ottivat kiinni tahmeaan sokerimassaan. Selvisin kuitenkin kunnialla ja ylpein olen siitä, ettei reunoille jäänyt poimuja, vaan massa laskostui täydellisesti.

Seuraavaksi pelkäsin makua! Sokerimassa ei pelkälleen ollut kovinkaan suuri makuelämys omasta mielestäni mutta kakun päällä se maistui kuitenkin todella hyvältä. Juhlapöydästä kakku hävisi hujauksessa parempiin suihin, enkä itse ehtinyt paljonkaan ottaalaugh. Päälle tein sokerimassasta ruusuja ja lehtiä. 

                           
                         Ainiin ja pääsinhän kokeilemaan reunakalvon käyttöä myös täytekakun kanssa! Oli kiva tehdä kakku sen kanssa ja niin helppoa ja nopeaa. Kakusta tuli tasainen ja täytettä sai paljon väleihin ja kalvon avulla täyte myös pysyi väleissä. Toinen apu siitä oli kun höttöinen kakkupohja tahtoi murentua ja hajota siirrettäessä; reunan avulla sain koottua palaset tasaisen pyäreäksi. Tätä tulen käyttämään vielä monesti!

sunnuntai, 13. toukokuu 2012

Äitienpäiväkortit

             1336989395_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

            Ideoita on itselläni hyvin harvoin vaikka askartelun halu olisi kuinka kova. Nyt kuitenkin onnistuin väsäämään ihan nätit kortit (ainakin omasta mielestäni). Yksinkertaisestakin saa nättiä. Sain ainakin ilahdutettua äitini ja molemmat mummoni Hymy

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!

sunnuntai, 13. toukokuu 2012

Mango-kookoskakku

                1336988635_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

                Ikinä ei enää kengännauha-karkeilla koristelua!

Pitkään oli mielessä ollut tehdä äidille äitienpäivälahjaksi lankakeräkakku. Kaikki oli suunniteltu valmiiksi jo hyvissä ajoin ja maun olin valinnut äidille mieliseksi. Muutenhan kakku onnistuikin hyvin mutta Snöreistä oli inhottava muotoilla lankakerää kun se ei tahtonut taipua mieleni mukaisestiItku. Kuviosta olisi pitänyt tehdä pienempi jotta lopputulos ei olisi ollut liikaa esillä tai sitten nauhat olisi pitänyt pätkiä niin pieniksi että ne olisi voinut laittaa kulkemaan jonossa lankakerän muotoon... (jos..jos..)

Löysin pieniä minigrip-pusseja ja ajattelin niiden sopivan pienten spritsausten tekemiseen mutta siitä tulikin yhtä sotkemista kun pussin yläreunassa oli reikiä, joista suklaa valui ulos! 

Lopulta kakku löysi tiensä aamupalapöytään vaikka yhtään ei olisi haluttanut sitä siihen laittaa.. Onneksi halukkaita syöjiä löytyi runsaasti ja kakusta hävisi heti puolet Nauru. Taas kerran: harjoitusta, harjoitusta, niin hyvä tulee 

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!

  • Blogit ja muut linkit

  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot


    Olen 18-vuotias opiskelija ja rakastan leipomista ja askartelua. Köyhänä opiskelijana pyrin tekemään yksinkertaisesta kaunista. 
    Haaveilen perustavani joskus konditorian ja majatalotoimintaa, mutta siihen asti leipominen toimikoon harrastuksena.
    Toivon että leipomukseni miellyttävät silmää, vaikka kuvaustaitoni eivät järin hyvät olekaan. Älä kuitenkaan kopioi kuviani. :)

  • Tagipilvi